keskiviikko, 26. helmikuu 2014

Kuka on suomalainen?

http://www.youtube.com/watch?v=v7ch4mJ51CA

Katsoin tämän videon. Jonkun kymmenen kertaa. Se herätti minussa monia tunteita. Se sai minut pohtimaan asioita. Se nostatti sentimentaaliset tunteet jopa pintaan. Se ehkä myös kasvatti hieman uskoani suomalaisten suvaitsevaisuuteen ja ennakkoluulottomuuteen. Minusta on hienoa että monet ovat lähteneet tähän projektiin, varsinkin kun tietää että lokaa niskaan tulee. 

Aika moni on kommentoinut että eiväthän nämä ole suomalaisia. (Hieman asiattomampaan sävyyn yleensä.) Joku sanoi että neljän sukupolven jälkeen voidaan keskustella asiasta uudestaan? Onko tämä joku virallinen sääntö? En näe tässä logiikkaa, ja olen varma että jos joku ihminen joka arvottaa muut ihmiset ihonvärin tai uskonnon mukaan, löytää kyllä tämän neljänkin sukupolven jälkeenkin syitä miksi joku ei ole suomalainen.

Jos olen jotain oppinut lyhyen aikaa Englannissa asuessani, niin sen että syntyperä ei yksin kerro minkä maalainen joku on. Minulla on ystävä joka syntyi Norjassa. Hän puhuu täydellistä norjaa. Hän pukeutuu kuin norjalaiset. Hän on kasvanut norjalaisen kulttuurin ja norjalaisten ihmisten keskellä. Se että hänen vanhempansa ovat syntyneet jossain muualla on pikkuseikka. Se että hänen ihonsa on tummempi kuin keskiverto-norjalaisen ei tee hänestä vähemmän norjalaista. Esitän väitteen että ihminen on sen maalainen minkä kulttuurissa hän kasvaa. En kiellä ettei perheen kulttuuritausta tuo omaa sävyään henkilön persoonaan, mutta mielestäni yhteisön vaikutus yksilöön on suurempi kuin pelkän syntyperän ja perheen. 

Yllä oleva tapaus ei ole ainut. Tunnen Ruotsissa syntyneen pojan jolla on espanjalaiset elkeet. Tunnen monia ihmisiä joilla on esimerkiksi selkeästi aasialainen nimi. Ja joo, brittiaksentti. Silloin harvoin kun he käyvät vanhempiensa synnyinmaassa he eivät tunne kuuluvansa sinne. He eivät täysin ymmärrä sitä kulttuuria.  

Jos Suomi on ainut henkilö X:n tuntema kotimaa, kuinka voit mennä sanomaan ettei hän ole suomalainen, ettei hän kuulu sinne?

Ps. Harvoin kukaan jaksaa vinkua että Sofi Oksanen on itseasiassa syntyperältään virolainen. Ai mutta, hänhän on valkoinen. No sitten se on ihan ok!



tiistai, 25. helmikuu 2014

Lääkärissä vieraassa maassa

Minä vihaan lääkäreitä. Kyllä, minä vihaan niitä ihmisiä jotka pelastavat henkiä ja arantavat sairaita. Mitä enemmän pohdin tätä sitä typerämmältä se tuntuu.

Mutta!

Minä olen kääntänyt pelkoni vihaksi. Suojakeino numero uno. Kiitos.

Olen tavannut elämässäni ehkä kaksi tai kolme lääkäriä joista olen pitänyt. Se on aina ikävä yllätys. Tavata todella mukava ja asiansa osaava ihminen. On vaikea yrittää vihata sellaista. (Huom. jos olet siedettävä sukulainen tai ystävä ja lääkäri, en luultavasti vihaa sinua. Luultavasti...)  

Leeds-Student-Medical-Practice-normal.jp

Kuvan lähde: http://www.yorkshiredailyphoto.com/2012/03/public-place-photography.html

Kävin tänään lääkärissä. Olen käynyt pari kertaa aiemmin ja oli ehkä suurin pettymys saada kuulla että opiskelijoille lääkärissä käynti on ilmaista. Minä kun puoliksi luulin niin sniikisti välttyneeni maksuilta! Mutta asiaan. En voi sanoa että pidin tämänpäiväisestä lääkäristäni. En kokenut että meillä klikkasi. (Ei sillä että tämä olisi olennaista lääkärin ja potilaan suhteessa.) En kuitenkaan kyennyt vihaamaan häntä. Sama ilmiö jonka olen kokenut muidenkin brittilääkäreiden hoteissa. Brittilääkärit ovat (oman kokemukseni mukaan) mukavia. He hallitsevat smalltalkin. He ovat avuliaita ja tukevat sinua kaikissa valinnoissasi. Kuinka kukaan voi vihata sellaista? Ärsyttää oikein. 

Heissä on kuitenkin myös vikoja. He ovat (ainakin pinnallisesti) kiinnostuneita sinun elämästäsi ja kyselevät asioita. Eikö voitaisi vain istua tässä hiljaa kun sinä kaivat stetoskoopin esiin? En välittäisi muuten, mutta en pidä smalltalkista koska se ei ole oikeaa keskustelua jossa päästään asioiden ytimeen. En siksi viitsinyt sanoa että minusta Suomen sää on aivan ihana ja rakastan -20 asteen pakkasta. (Ei ironiaa.) Tai että en minä tiedä mikä minua kiinnostaa ja mitä teen 10 vuoden päästä. Sanoin vaan että joo ja että elämä on ihanaa. Tämä ei kuitenkaan ole syy vihata ketään. Smalltalk on hyvin yleinen tapa kommunikoida niille ihmisille jotka osaavat kommunikoida. Myönnettäköön se heille. 

Toinen vika on se että he katsovat sinua silmiin eivätkä tuijota koneen ruutua kun keskustelette. Hän pyytää anteeksi jos joutuu katsahtamaan sitä ruutua hieman pidemään naputellessaan jotain! He myös tulevat aivan liian lähelle. On ihan ok tulla lähelle kun tehdään tutkimuksia. Se on välttämätön paha. Mutta kun keskustemme pitäisin mielelläni turvavälin. En halua tietää mitä söit aamupalaksi. En halua tuota empaattista katsetta liian lähelle naamatauluani, kiitos! 

Toinen juttu lääkäreistä. Englantilaiset lääkärit myöntävät mielestäni liian helposti antibiootteja ja melkeinpä mitä tahansa lääkkeitä. Yrmynä suomalaisena olisi helppo mennä kertomaan, että elämä on paskaa ja tartten vitusti pillereitä. Menisi läpi, väittäisin. Toinen hassu juttu lääkkeistä on se että kaikki lääkärin määräämät lääkkeet maksavat saman verran. Tämä on ihan iloinen yllätys kun saat jotkut lääkkeet todella havlvalla, mutta sillon kun tietää että samat pillerit saisi Suomesta paljon halvemmalla niin ärsyttää. En muutenkaan ymmärrä tätä logiikkaa. Miten muka voidaan myydä vaikkapa antibiootit, mielialalääkkeet ja steroidit samalla hinnalla. Eihän siinä ole sitten mitään järkeä. Englanti, jaksat aina hämmentää.

tiistai, 26. marraskuu 2013

LONTOO BITCHES

Kävin Lontoossa ihanan Alicen kanssa. Se oli seikkailu. Tässä muutama random kuva.

080-normal.jpg

Big Ben. Joo.

190-normal.jpg

Oxford Street.

206-normal.jpg

Yritin saada Alicen luistelemaan mun kanssa. Mut se ei ole koskaan luistellut! Eikä niillä ollut kaunareita niin hautasin haaveen. En yksinkertaisesti osaa käyttää hokkareita. Alice muutenkin luuli aluks että oon joku Kiira Korpi, kun kerroin et oon luistellu 5-vuotiaasta... nope!

073-normal.jpg

086-normal.jpg

224-normal.jpg

'En tiedä mikä se on, mutta otan kuvan koska se näyttää kivalta.'

047-normal.jpg

my love.

117-normal.jpg

Jollain oli ollut kivaa? En ymmärrä kyllä miten tämä oli onnistunu, koska oli oikeasti korkea patsas. Tikkaat?

135-normal.jpg

Nähtiin paljon punasia busseja.

125-normal.jpg

Annoin punnan Suomen lipulle! Yleensä en haksahda näihin mutta tää oli niin mielikuvituksellinen katutaiteen teko että oli pakko. En ole myöskään isänmaallinen, pois se minusta.

Luulin tosiaan että vihaan Lontoota, koska viimeksi siellä käydessä en ihastunut kaupunkiin. Mutta nyt oli riittävän hyvää seuraa ja riittävän paljon sekoilua. Juuri oikea mix saada mut rakastumaan johonkin kaupunkiin. Lontoo, olit ihana. Nähdään vielä joskus.

tiistai, 26. marraskuu 2013

Torimummot 4ever eli tarina tytöstä joka ei osannut englantia

Kiitos otsakkeesta Heidille. Kiitos inspiraation syntymisestä Ronjalle. Tämä kirjoitus on omistettu kaikille niille, jotka ovat identiteettinsä rakentamisvaiheessa joutuneet kärsimään huonosta ja epäoikeudenmukaisesta maikasta.

Pariin otteeseen joku mun brittiläisistä ystävistä on kertonut mulle että mä olen lähes fluent englannissa. Juuri tänään ystäväni Bella kertoi että mä osaan enemmän kuin mä itse uskonkaan. Se on hassua, koska vielä viime vuonna mä häpäisin itseni jokaisessa englannin kielisessä esitelmässä tärisemällä, sekoilemalla sanoissa, änkyttämällä, puhumalla äärimmäisen huonoa englantia ja unohtamalla sanaston ja kieliopin. Mua naurattaa kun mä kirjoitan tätä. Niin. Salaa mielessään varmasti jokainen mun luokkatoveri puisteli päätään, kun ne sai tietää että MÄ olen lähdössä Englantiin vaihtoon. En tuomitse.

Mulla ei ole koskaan ollut kielipäätä. Mä olen myös haaveilija, eikä mulla ole kärsivällisyyttä. Näillä eväillä kouluenglanti oli mulle kokemus itsessään. Kuudenteen luokkaan asti se sujui ihan hyvin, koska mun englannin maikka Riitta Vainio oli aivan uskomaton ihminen. Kiitos hänelle. Hän oli todella motivoiva. Riitta oli asunut Jenkeissä, hän pukeutui Halloweenina kurpitsaksi, ja laittoi meidät näyttelemään englannin kappaleita koko luokan edessä. Sitten mä menin yläasteelle. Siellä iski todellisuus. Opettaja piinasi mua vastaamaan vaikka intin etten tiennyt vastausta. (Se oli kaiken lisäksi vielä sitä vaihetta mun elämässä kun mä en uskaltanut puhua.) Myönnän että mun olisi pitänyt ahkerammin lukea sanastoa ja takoa grammaria päähän, mutta mä kirjoitin ennemmin tarinoita ja runoja, ja haaveilin.

Sitten mä menin lukioon. Maikka laittoi oppilaat arvojärjestykseen eikä kannustanut tai odottanut mitään niiltä huonoimmilta. Mä kuuluin alimpaan kastiin ja pian aloin myös käyttäytyä sen mukaan. Pulisin tunneilla, en tehnyt läksyjä... Opettaja nimesi mut ja mun kaverit torimummoiksi. Abivuonna saimme arvonalennuksen: vessapöytä. (Pöytä oli vessan vieressä, mutta nimi oli aika halventava minusta...) Kerran mä sain nelosen enkusta. Mä jouduin menee uusimaan sen. Korotin numeron vitoseen. Kaikki muut enkun numerot oli kutosia päättötodistuksessa. Mä en yhdenkään lukion englannin esitelmän aikana sanonut sanaakaan. Sälytin puhumisen muille koska koska ne oli ryhmätöitä.

Toisinsanoen mä jouduin ensimmäistä kertaa puhumaan englantia luokassa ammattikorkeakoulussa. Mitä tämä kertoo Suomen englannin opetuksen tasosta ja opettajista?

Mä en ole oppinut koulussa juuri mitään englannista. 19-vuotiaana mä aloin katsomaan tv-sarjoja ilman tekstityksiä. Kuullunymmärtämiseni taso kohosi nopeasti. Aloin myös lukemaan wikipedia-artikkeleita ja lehtien nettiversioita englanniksi. Myöhemmin myös kirjoja. 20-vuotiaana mä muutin opiskelija-asuntoon taloudellisista syistä. Se oli yksi elämäni parhaista pakotetuista ratkaisuista. Mun italialais-suomalaisen kämppiksen Sofien kautta mä tutustuin useisiin vaihtareihin, ja vietinkin vuoden 2012-2013 lähinnä englantia puhuen. 

Nyt mä olen 21-vuotias. Mä olen ollut vaihdossa englannissa kolme kuukautta. Ihmiset kehuu mun englannin kielen taitoa, ja mä palautin juuri 2000 sanan englannin kielisen esseen Harvard-viittauksineen kaikkineen, saatana! Mua ei pelota käyttää englantia vaikka teen välillä virheitä. Mä en ois uskonut että tämä päivä tulee koskaan tapahtumaan. Ja mä tiedän että mun lukion enkun maikka tukehtuis aamukahviinsa jos se tietäis että mä olen täällä.

Cheers!


sunnuntai, 10. marraskuu 2013

Viiraaks sul päässä?

Jotain sotkua

Aloittaakseni hyvin kuluneella ilmaisulla; "Rakkaalla lapsella on monta nimeä!" Olkaa hyvä. Mun nimi on Veera. Jos et sitä tiennyt niin nyt olen rikastuttanut sun elämää jälleen yhdellä ah, merkityksettömällä tiedon murenalla. Mä en ole koskaan jaksanut välittää miten mun nimi sanotaan. (Hepe voi kyllä väittää toisin... Mutta Vilma nyt on aivan eri asia kuin Veera, nih!) Mua kutsutaan täällä Veeraksi (harvoin), Vieraksi, Veraksi ja mun 'suosikki' Viiraksi. Mikä helvetin Viira, anteeks vaan? Viirasta tulee tasan mieleen HULLU. Otsakkeen mukaan, viiraaks sulla päässä? Joo, eihän ne intialaiset ja ruotsalaiset (Ja anteeks nyt vaan mut mistä lähtien ruotsalaiset ei oo osannu sanoa Veera?) osaa mun nimee lausuu, mutta sanokaa se millä tahansa muulla tavalla, mutta älkää sanoko Viira, pliis hei. Vilmakin käy tästä lähtien. Joo tiedän, mulla on fiksaatio mun nimestä.

Huomio joka yllätti

Katsoin tässä eräänä iltana unkarilaisen(!) ystäväni kanssa Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot. Ystäväni lempielokuvat ovat Kaurismäen elokuvia, ja koska itse olen sivistänyt itseäni aivan liian vähän Suomi-filmeillä, olemme nyt pari Kaurismäen pätkää katsoneet. Ystäväni sanoi että elokuvat antavat hyvän kuvan Suomen ilmapiiristä. Ja hänellä on oikeus sanoa mielipiteensä, koska hän on asunut Suomessa. Kommentti sai minut tajuamaan kuinka erilaisella tavalla minä Suomessa kasvaneena näen Suomen. Mielestäni Kaurismäen hahmot ovat hyvin karrikoituja. Johon mies myöntyi.

Kysyin sitten (kun ystäväni oli selvinnyt pahimmasta Kaurismäki-masennuksestaan) että muistutanko minä noita ihmisiä Kaurismäen elokuvissa. Hän vastasi että osittain kyllä. Hän sanoi etten juurikaan puhu mitään turhaa. Puhun vain jos minulla on jotain sanottavaa. Silmäni laajentuivat varmaan lautasen kokoisiksi. Minä + pelkkää asiaa? Jokin tässä yhtälössä ei toimi. Kysyin asiaa myös läheiseltä ystävältäni, ranskalaiselta Alicelta. Hän sanoi että on samaa mieltä minusta. Ja koska nämä kaksi ihmistä ovat läheisimmät ystäväni täällä, ja pystyn olemaan oma itseni heidän seurassaan kyse ei ole mistään ujouden sanattomuudesta. Olen aivan oma itseni. Ei siis ole ihme että suomalaiset tuomitaan hirveän juroiksi, ujoiksi, hiljaisiksi ja vaikka miksi, kun muut kansat näkevät meidät aivan eri valossa kuin me näemme itsemme. Väittäisin nimittäin että Suomessa minua ei pidetä pelkkää asiaa puhuvana tyttönä. Kaikkea muuta. Englanti, löydät uusia puolia minusta!

Asiaa

Oikeastaan mun pitit ehdä postaus Halloweenista, johon petyin btw, mutta sitten kaikki menikin uusiksi kiitos viimeyön! Ja ehkä se Halloween-postaus tulee vielä ihan liian myöhässä. 

On vähän sanaton olo. Pitkälti koska kello on 09:28 aamulla enkä ole vielä mennyt nukkumaan. Päikkärit nukuin kuudesta ysiin illalla, ja sitten olikin jo kiire soittaa taksia, sillä osallistuin viime yönä Fanomenon Night of the Deadiin joka on osa Leeds International Film Festivalia. Takana on siis 11 tuntia elokuvateatterissa chillailua, 6 pasteijaa, 5 kokoillan elokuvaa, 5 lyhytelokuvaa, 1,5 litraa vichyä, 1 pussi viinikumeja, 1 kuppi maitokahvia ja 1 valtava keksi, jonka täysin tuntematon istuinnaapurini minulle anteliaasti lahjoitti!

20131109_213416-normal.jpg

Kännykkä. Juokseminen. Ei salamaa. Mutta joo. Hyde Park Picture House on vanha ja kaunis leffateatteri.

20131109_221514-normal.jpg

Ihan kui leffois!

20131109_220726-normal.jpg

Jonossa kaukana nurkan takana.

20131110_023159-normal.jpg

20131109_221951-normal.jpg

Leffoja oli sekä aivan kammottavia ilmestyksiä että todella hyviä. Lyhytelokuvat yllättivät erityisen positiivisesti! En ollut osannut odottaa näkeväni myös niitä sillä ohjelmalistaukseen oli ilmoitettu vain kokoillan pätkät. Erityisrakkauteni ansaitsivat Fist of Jesus: http://www.youtube.com/watch?v=GuKV2Z3eYTY&oref=http%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3DGuKV2Z3eYTY&has_verified=1 sekä Cargo: http://www.youtube.com/watch?v=gryenlQKTbE Myös 100 Bloody Acresia ja Antisocialia suosittelisin kauhuelokuvien ystäville! They will outlive us allia en suosittele sitten kellekään. Aivan kammottava amatöörimäinen tapaus. Kuvaus, valo, näyttelijät, koko kokonaisuus oli hirveä.

20131109_221326-normal.jpg

Otin tosiaan taksin teatterille koska näytös alkoi vasta 22.00 (tai olisi pitänyt alkaa mutta Englannissa mikään ei toimi.) ja olisin joutunut menemään muuten Hyde Parkin läpi, joka on raiskaustilastojen kärjessä Englannin puistoja listattaessa. Myös viime sunnuntaina mies tapettiin tässä puistossa. Kävelin kuitenkin kotiin, koska kello oli jo melkein yhdeksän aamulla, ja oli pirun valosaa ja ihanan kirpsakkaa! Maailma tuntui niin kauniilta paikalta ja hetken taas kannatti olla elossa. Laulatti ja itketti kun oli niin ihanaa. Joo.

20131110_084731-normal.jpg

Mun naama elämäni kokemuksen jälkeen. Tämä oli paras yritykseni hymystä... Mutta tosiasiassa kokemus oli aivan uskomaton. Kannatti mennä vaikka illalla väsytti lähteä yhtään minnekään. Innostuin niin paljon että saatan muitakin festivaalien näytöksiä mennä tsekkailemaan.

20131110_084931-normal.jpg

Hyde Park. Rakkaus.