Elämä voi kusta päähän niin monilla eri tavoilla. Tässä niistä muutama. Ehkä sanon myös jotain kivaa. Ehkä.

Aloitin tänään blogin. Uuden blogin. Samasta aiheesta kuin ennenkin. Koska Vuodatus on perseestä ja on lukinnut 'darling vol 1:sen'. 'Miksi sitten teet taas blogisi vuodatukseen?' Koska kokeilin blogspottia ja totesin että se ärsytti vielä enemmän. Joten hyvä yleisö, vuodatus saakoon toisen mahdollisuuden.

Radiohiljaisuuteni aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Olen sairastanut 'freshers flu:n' jonka takia missasin sen viikon harvat luennot. Koska sosialisoitua kuitenkin piti, melkein tervehdyttyäni annoin taudille viikon jatkoaikaa. Jei! Eikö nuhassa voi muka mennä 5 asteen lämpötilassa ulos pelkässä halkiohameessa ja farkkutakissa? Minusta voi. Pystyin kuitenkin osallistumaan opetukseen, niin pahaksi jälkitauti ei äitynyt. Astmakiekkoa vain tupla-annos ja menoks!

Tiskiveden makuista troppia!

Vietnamilainen kämppikseni piti huolen minusta kun olin kipeänä. Hän haki kaurahiutaleita kaupasta ja lahjoitti kasan mandariineja potilaalle. Hän myös antoi minulle vietnamilaisia kuumelääkkeitä. Ihan vihoviimeinen kerta kun otan vastaan aasialaisia lääkkeitä! Eivät muuten olleet ihan tavallista paracetamolia vaan olin aivan helisemässä kun dextromethorpan (lyhyesti morffiinin sukulainen) iski. Kämppikseni ei kuitenkaan tarkoittanu pahaa enkä ole kertonut hänelle kuinka sekaisin menin.

Tästä kuvasta saa aika hyvän kuvan lasittuuneesta katseestani lääkkeiden oton jälkeen. Kyllä, piti mennä naapurin kotibileissä mennä vielä käymään! Vieressäni on ihana tyttö Miami Beachilta.

Olen tosiaan käynyt monissa huonoissa bileissä (ja ehkä muutamissa hyvissäkin) ja seuraavana aamuna (enimmäkseen) henkistä tuskaani lievittääkseni tehnyt ahkerasti kotitöitä, kokannut ja leiponut perinteistä suomalaista ruokaa.

Tällä hetkellä poden koti-ikävää. Varmaan niin sanotusti kunnolla ensimmäistä kertaa elämässäni. Koska olen kivisydän joka polttaa sillat takanaan, en yleensä tälläisiin naisten hömpötyksiin ryhdy. Nyt täytyy siis päässä olla jotain vikaa! Eilen tuli sitten koti-ikävän kunniaksi tehtyä ensimmäistä kertaa elämässäni aivan yksin korvapuusteja (Tai kanelikierteitä wikipedian mukaan. Olisi muka pitänyt kääntää ne toisin päin ja painaa lovi keskellä. Pah, sanon minä.) ja voisilmäpullia jotka ovat minun spesiaalini! Mikä ihmeen spesiaali? En nyt keksi muutakaan järkevää ilmaisua. Hoono suomi, olen pahoillani. Vähän olisi saanut olla enemmän sokeria ja kaardemummaa, mutta koska leivoin ilman minkäänlaista mittaa (Tietenkin desinmitta jäi ottamatta mukaan, eikä brittien oudoista mittakannuista ole paljoa iloa kun leipoo suomalaisella ohjeella pullaa.) ja jouduin itse kuorimaan kaardemumman palot ja pilkkomaan ja muusaamaan ne rouheeksi, niin mielestäni olen aika taikuri.  

Olen myös tehnyt perunasoselaatikkoa josta tuli todella hyvää. Äiti siellä kotosuomes osaa arvostaa tätä elettä terveisin Veera joka joskus joutui perunoita kuorimaan kun äiti lähti kauppaan. Puolentoista tunnin päästä oli vielä yli puoli pussia kuorimatta. Nyt kuorin nopealla tahdilla puolet perunoista kuuseen mutta eipähän mennyt kuin puoli tuntia!

Kokeilin myös ensimmäistä kertaa elämässäni maksalaatikon valmistusta. Se näytti oikealta, tuoksui oikealta ja olisi maistunut oikealta jos en olisi valinnut lampaan maksaa, joka on hyvin vahvan makuista. Liian vahvan. Yhtenä huonona aamuna tämä laatikko sitten jouti roskiin, vaikka olin vannonut Afrikan lapset mielessäni syöväni koko moskan.

Koulu maistuu. Olen nyt osallisena kahdessa asiakastyössä. Majorini on sound recordistin tehtävä eräässä projektissa. olen myös ryhmän ainut naishenkilö joka tuntuu hassulta naisvoittoisen kyamk-opiskelun jälkeen. Minorini on screenwriting kahden muun tytön ohella toisessa projektissa. Näitä varten osallistun käsikirjoittaminen ja äänen kursseille, jotka sekä opettavat että pikkuhiljaa ohjaavat joulun alla toteutettaviin asiakastöihin. Perjantaina äänitunnilla tuli sitten puheeksi näiden töiden budjetit. Leukani loksahti varmaan lattiaan asti kun tajusin että meillä on budjetti! Eikä nollabudjetti vaan meille oikeasti myönnetään rahaa tarpeen mukaan. Jotkut ryhmät ovat tekemässä pukudraamaa joten siihen voi luottaa budjetit ei ole tasoa 'sipsit ja kahvit koko porukalle.' Tai 'pöllitään koulun luottokortti kun mä kuitenkin lopetan pian opettamisen tässä lafkassa.'  Odotan siis aika innolla (ja pelolla) näitä proggiksia.  

Tämmöinen on myös tiedossa!